Onko modernimpaa teemaa? Vronski on meidän aikamme termein Annan salarakas. Se vain on erona, että Tolstoin aikoihin 1870-luvun seurapiireissä naisen liikkumatila oli suurinpiirtein hameenheilahduksen verran, ei enempää.
Joe Wrightin tulkinta on kuin näytelmä, maalaus, veistos tai koru, näitä kaikkia yhtä aikaa ja vuoronperään. Läpi elokuvan toistuu kieppuva, pyörivä liike ja valssiin tukeutuva keinuva musiikki. Anna, Vronski, Karenin ja muut matkaavat elämässään kuin karusellissa, tunteissaan ylös ja alas ja taas ylös, vastassaan rakkaus, intohimo, petos, hylkääminen, jälleen uusi rakkaus, uusi intohimo, uusi petos...
Wrightin tapa tehdä elokuvaa on huumaavan omaperäinen ja todistaa luovuudessaan jälleen kerran, miten kerta kaikkiaan ylivoimainen ja suurenmoinen taiteenlaji elokuva on. Miten moneksi se venyy!
Upeaa on sekin, miten runsain vedoin ja silti kevyesti Wright kuvaa menneen maailman Venäjää, ja mikä parasta, sortumatta ainuttakaan kertaa elokuvissa niin usein nähtyihin venäläisyyttä kuvaaviin kliseisiin. Itse asiassa tarina on kerrottu niin ilmavasti, että se voisi tapahtua missä vain ja milloin vain.
 |
Se on menoa! Anna ja Vronski tanssiaisissa.
|
Päärooleissa on tunnettuja, jo Wrightin aiemmissa elokuvissa näytelleitä tähtiä: Keira Knightley Annana ja Matthew Macfadyen Oblonskina, Annan veljenä. Vronskia näyttelee vasta 22-vuotias englantilaislupaus Aaron Taylor-Johnson ja Kareninia itse Jude Law. Sivurooleissakin on kiinnostavia näyttelijöitä, mm. Ruth Wilson (Jane Eyre), Emily Watson (Breaking the Waves) ja Michelle Dockery (Downton Abbey). Kyllä kelpaa!
Anna Karenina nimettiin Oscar-ehdokkaaksi sarjoissa paras
kuvaus, paras puvustus, paras musiikki ja paras lavastus. On ihme, jos palkintoja
ei heru ainakin lavastuksesta ja puvustuksesta. Uuden
elokuvavuoden lupaavalle aloitukselle annan peräti neljä tähteä. Tätä voi suositella! //
Tarja
 |
Jude Law on kuivakka Karenin, joka ulkoistetaan avioliitostaan.
Skandaalihan siitä syntyy.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti