maanantai 22. heinäkuuta 2013

Supersankari ja sen isä

Tämäkin päivä oli  nähtävä: Russell Crowe Jor-Elinä, Teräsmiehen isänä... Apua Russell, ei sinun ole pakko lähteä Krypton-planeetalle tällaisiin rooleihin!

Olit kuitenkin paras näyttelijä tässäkin lajityyppinsä kliseitä toistavassa rymistelyssä. Elokuvapoikasi Clark Kent alias Henry Cavill ei valitettavasti perinyt kykyjäsi. Yksi piste ja sekin vain sinulle. // Tarja


Isä, poika ja paha henki.

Mestarin vapaapäivä

Kivahan ois tehdä leffaa mutta nyt ei jaksa mitään syvällistä... Entä jos tekis kymppikerhohubaa?

Suurinpiirtein näin luulisin Pedro Almodóvarin ajatuksen juosseen, kun uusin elokuva Matkarakastajat sai alkunsa. Ei muuta kuin soitto Hollywoodiin, Penélope Cruz ja Javier Bardem kuvauspaikalle ja kamerat käyntiin!

Matkarakastajat tapahtuu lähes kokonaan lentokoneessa. Teknisen vian saanut kone pyörii ympyrää ja odottaa laskeutumislupaa, miehistö ja matkustajat turhautuvat. Tästä Almodóvar keittää vauhdikasta ja viihdyttävää parisuhdesoppaa, jota maustetaan roimasti kakka- ja pieruhuumorilla, seksillä, viinalla ja homostuerttien toilailuilla, karikatyyrit vietynä potenssiin kymmenen.


Matkarakastajat hehkuu karkkiväreissä ja maistuu hattaraisen kevyelle.























Matkarakastajat ei yritä sanoa mitään syvällistä - se on yhtä hattaraisen kevyt kuin se pilvi, jossa kone Toledon yllä kiertelee. Cruz ja Bardem vain vilahtavat cameo-rooleissa elokuvan alussa, mutta se ei haittaa, kun muu - tuntemattomampi - näyttelijäkaarti tekee erinomaista työtä. Kyllä tämän parissa toki voi naureskella, samanlaisissa vapaapäivän tunnelmista kuin ohjaajakin! // Tarja

torstai 18. heinäkuuta 2013

Säihkettä somessa


Olen Sofia Coppola -fani. Ei hän nakuta tasaisesti viittä tähteä elokuvillaan, mutta aihevalinnat ovat aina omaperäisiä ja musiikkivalinnat omassa luokassaan. Uusin, The Bling Ring, onnistuu kertomaan jotakin hyvin olennaista tästä ajasta. Leffa kuvaa LA:ssa koulua käyvää kaveriporukkaa, joka hoksii näppärän tavan hankkia himoittuja merkkitavaroita ja helppoa rahaa. Murtautumalla Hollywood-julkkisten koteihin koruja, korkkareita ja kolttuja löytyy huonetolkulla!

Porukka jää aikanaan kiinni, mutta nuoret kleptomaaninalut eivät kärähtämistään harmittele. Seuraa vain nautinnollinen julkisuus Vanity Fair -lehdessä, telkkarissa ja sosiaalisessa mediassa.  Rikosta ei siis tavallaan seuraakaan rangaistus. Mielestäni tämä on syy, miksi Coppola halusi kertoa tämän tarinan. Keinoista viis, tärkeintä on näyttää hyvältä somessa ja päästä samoille juorupalstoille pintajulkkisten kanssa - sillä kuka enää sietää tavallista arkea?
Moraalin vääristymisestä todistavat elokuvan avainrepliikit, jotka on kirjoitettu porukan ainoan pojan Marcin suuhun. Yksinäinen Marc hengaa murtojengissä lähinnä saadakseen kavereita ja kertoo poliiseille: "Aiemmin kukaan ei ollut minusta kiinnostunut, nyt Facebookissa odottaa 800 kaveripyyntöä..." Ja: " Jollakin hyvin sairaalla tavalla rikollisuus todella kiehtoo amerikkalaisia".
The Bling Ringin rooleihin on pestattu tuntemattomia mutta lahjakkaita nuoria näyttelijöitä. Joukossa on myös yksi supertähti. Kieroon kasvaneen (tai kasvatetun) Nickin roolin näyttelee Harry Potterin Hermione, Emma Watson. Kummallista kyllä, kaikesta kokeneisuudestaan huolimatta hän on tässä leffassa ainoa teennäiseltä kalskahtava näyttelijä.

The Bling Ringin taustalla jyrää coppolamaisen muheva ääniraita, ja itse raina saa minulta kolme ja puoli pistettä. // Tarja

 
Statuspäivitys Paris Hiltoninlta napatussa koltussa... Tärkeintä on näyttää hyvältä somessa!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kolmen tunnin aforismikokoelma

Ihmiskunnan kohtalonhetket ovat käsillä Pilvikartastossa. Useammassa tarinassa ja ajassa.


Pilvikartasto on kolmen tunnin aforismikokoelma.

Jotkut tarinat kiinnostavat enemmän kuin toiset, mutta niiden välillä seilataan päämäärättömästi. Juuri kun luulet saavasi ahaa-elämyksen, pitkittynyt ja monisäikeinen kudelma tukehduttaa leimauksesi.

Lopulta olo on kuin olisit istunut kolme tuntia junassa - väsynyt, mutta onnellinen että viimein ollaan perillä.

* 1/2

//Antti

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kuin elävästä elämästä

Kerron sinulle kaiken on kuin kappale elämää. Siinä rakastutaan, petytään, pohditaan minuutta ja välillä toisiakin ihmisiä. Ja lopulta uskotaan, kaikesta huolimatta, tulevaan.

 Elokuva kertoo sukupuolensa miehestä naiseksi vaihtaneesta Maaritista (upea Leea Klemola). Koulutusta vastaavaa työtä ei sukupuolenkorjauksen tehneelle naiselle Suomesta löydy, ja itsensä Maarit elättää siivoojana. Välit entiseen vaimoon ovat katkenneet ja siinä samalla myös suhde omaan tyttäreen.

Ankeista lähtökohdista huolimatta Maarit on yllättävän tasapainoinen. Hän on joutunut pohtimaan, kuka hän todella on. Ja tärkeintä hänelle on olla oma itsensä, vilpittömästi ja avoimesti.

Maaritin elämä näyttäisi soljuvan omalla painollaan töissä käyden, lenkkeillen ja futismatseja seuraten. Kunnes kuvioihin mukaan tulee Sami (Peter Franzen).

Naimissa oleva Sami ja Maarit rakastuvat. Suhteen myötä myös Samin väljähtänyt avioliitto näyttäisi saavan kipinää alleen.

Kerron sinulle kaiken on laadukas suomalainen draamaelokuva, yksi viime vuosien parhaista. Se kertoo ihastumisesta, erilaisuuden kohtaamisesta, hyväksytyksi tulemisen halusta ja pettämisestä. Elokuva on samalla kipeä, katkera ja suloisesti toivoa antava.

Maaritia esittävä Klemola on roolissaan uskomattoman hyvä. Hän on samaan aikaan herkkä ja itsevarma, ylpeä ja haavoittuvainen. Upea roolisuoritus ei selitä hahmonsa motiiveja tai toiveita puhki, vaan kuvaa niitä jopa yllättävänkin kiihkottomasti. Miksi Klemolaa ei näe elokuvissa useammin?

Neljä tähteä, joista yksi on omistettu Leea Klemolalle.

//Antti

Kevyttä musiikilla

Tiedättehän ne amerikkalaiset college-leffat, joiden juonet ovat ennalta arvattavissa? Joissa jo ensiminuuteilla on selvää, kenestä leffan hahmoista muodostuu (vaikeuksien kautta, tietenkin) pari? Ja joissa vauhtia draaman kaarteisiin luo inha mutta väärinymmärretty vastahahmo?


Pitch Perfect on juuri näitä ja paljon muitakin jenkkileffan kliseitä. Pissakakkahuumoriltakaan ei säästytä, onneksi sitä on kuitenkin ripoteltu muuten siirappisen kuvauksen joukkoon maltillisesti.

Kaikesta huolimatta Pitch Perfect on varsin viihdyttävä leffa - omassa hömppäkategoriassaan siis.

A cappella -lauluesitykset rytmittävät tarinaa mukavasti, ja näyttelijät (varsinkin ratkiriemukas Rebel Wilson) hauskuuttavat karrikoiduilla hahmoillaan.

Tähtiä tälle musiikkikomediapläjäyksellä jopa kaksi ja puoli. Aivot narikkaan ja svengaamaan a cappellan tahtiin!

/A


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Räks ja pum


Gansterisota tapahtuu vuoden 1949 Los Angelesissa. Amerikka nuolee haavojaan sodan jälkeen ja gangsterit tiukentavat otettaan enkelten kaupungista. Joukko poliiseja ottaa lain omiin käsiinsä ja nousee vastaiskuun.
Leffa on nimeään myöten lajityypissään tiukasti kiinni. Testosteroni höyryää, ja ääniraita on pelkkää luotien rapinaa. Käsikirjoitus on jokseenkin putkiaivoinen ja henkilökuvat sarjakuvamaisia. Paha on pahaa ja hyvä hyvää ilman sen kummempia ulottuvuuksia tai taustoituksia.

Joukkoon on yritetty sirotella sodasta palanneiden miesten toipumistarinaa ja yleviä ajatuksia amerikkalaisista perhearvoista. Kaikki tämä kuitenkin hukkuu pumppuhaulikon lauluun. Loppua kohti erikoistehostemiehille on annettu tuotannossa kaikki valta. Tarinaa viedään eteenpäin lähinnä nyrkein, ja Gangsterisota taantuu pelkäksi veriseksi mätöksi.
Ryan Gosling 40-luvun vetimissä on riittävä syy
istua kaksi tuntia pimeässä.
 












Onneksi näyttelijäjoukossa on mukana Ryan Gosling, jota toki katsoo pari tuntia vaikka hän tiskaisi vanhoissa verkkareissa. Gosling-lisä mukaan laskettunakin tämä leffa saa minulta vain kaksi pistettä. // Tarja