Laulavat barrikadit

Kuolematonta musiikkia, kiinnostava tuotantotapa ja mahtavat näyttelijät,  joukossa kestorakkauteni Russell Crowe. Näistä aineksista Tom Hooper ohjasi elokuvan Les Misérables. 



Javert (Russell Crowe) ja Jean Valjean (Hugh Jackman)
eivät mahdu samaan kaupunkiin.







Kolmen tunnin kuluttua kömmin ulos Tennispalatsista nessupaketti tyhjänä ja kaulaliinakin märkänä. Ei, minua ei häiritse yhtään se, että leffan markkinointibudjetilla voisi varmaan ostaa Riemukaaren. Ei se silti ollut ylimainostettu eikä ylipitkä!

Russellin soolo Pariisin kattojen yllä on silkkaa nautintoa. Ihanaa, nyt koko maailma tietää, että Hän osaa myös laulaa... Bu-huu, niin liikuttavaa ja hienoa! ***** // Tarja

Jo "Kurjien" aloituskohtaus mykistää. 

Koskemattomat

Neliraajahalvauksen kahlitsema mies pestaa henkilökohtaiseksi avustajakseen laitapuolen kulkijan. Kahden täysin erilaisista lähtökohdista tulevan ihmisen kohtalot risteävät ja se muuttaa molempia.

Hienot näyttelijät ja mahtava tarina, joka perustuu tositarinaan! Leffana helppo ja kikkailematon mutta ah niin koskettava ja hauska. Erityisesti Omar Sy roisina, pitelemättömänä ja ennakkoluulottomana kadun kasvattina tekee mahtavan rooli.

Jos elokuva sekä itkettää että naurattaa, se on kova saavutus. Mitäs tässä kursailemaan, neljä ja puoli tähteä sekä todella lämpimät suositukset tälle ranskalaiskuvalle! // Tarja

Omar Sy ja François Cluzet epätodennäköisinä ystävyksinä.

Ihanan kamala kasari

Nyt kyllä tuntuu vähän vanhalta. Muistan nimittäin elävästi kasarivuodet. Oli varsikampa takataskussa, pinssi farkuissa, lahkeet tungettuina hai-saappaisiin ja biisejä itsenauhoitetuilla C-kaseteilla. Ruotsinlaivoilla seilattiin ja Tukholmassa käytiin tienaamassa ensimmäiset tilit.

Ihan niin kuin elokuvassa Vuonna 85!

Timo Koivusalo ja Riku Suokas ovat ohjanneet tämän pätkän, jossa toimivaa on musiikki. Lipun katsomoon ostamme me, jotka halajamme nostalgista fiilistelyä. Tätä tarinaa ei taida Y-sukupolvi ihan ymmärtää.

Kasarimuoti, älä tule takaisin!

 

Käsikirjoittajina mainitaan Heikki Syrjä, Riku Suokas ja Heikki Vihinen, mutta aikuisten oikeasti elokuvan ovat kyllä käsikirjoittaneet Eppu Normaali ja Juice Leskinen. Sen verran tiiviisti leffa etenee Eppujen ja Juicen kuolemattomien hittien varassa.

Höttöinen juoni Lokomon duunareista, festarikesästä ja elokuvan pääparin romanssista on vain päälle liimattua kosmetiikkaa. Onneksi näyttelijätkin ovat tämän oivaltaneet. Homma vedetään sen verran överiksi, että ketään ei harmita. Vuonna 85 on jotakin konserttitaltioinnin ja sketsikokoelman välimailta, elokuvaksi sitä ei oikein voi sanoa. // Tarja

Manserock on nyt ikuistettu leffaan.

 

Ällistyttävä Piin elämä

Voi Ang Lee minkä teit! Nauratit, itketit, valvotit yölläkin. Osuit maaliin ja sait hullaantumaan. Täydet viisi tähteä Piin elämästä!

No mistä se kertoo, kysyvät univajeestani huolestuneet ystävät. Jaa-a. Poika haaksirikkoutuu avomerelle ja ajelehtii veneessä tiikerin kanssa. Siitä se kertoo. Mutta ei tämä ole syy, minkä vuoksi heräilen öisin. On toinenkin tarina - ja ennen kaikkea lukematon määrä kysymyksiä.

 

Miksi Pii elokuvan alussa lukee Camus'n Sivullista? Mikä on vaarallisen saaren idea - ja miksi saari pötköttää meressä muumion muotoisena? Miksi suuri näyttelijä Gerard Depardieu on tässä elokuvassa mitättömässä sivuroolissa, inhottavana nilkkinä? Onko tiikeri oikeasti olemassa? Miksi se ei sano hyvästejä? Ja ennen kaikkea, mikä tarina on totta?

 Elokuva kertoo jumalasta ja jumalista, uskosta ja uskonnoista. Keskusteluista ja kamppailuista luojan kanssa. Luonnosta ja ihmissuhteista. Kuolemanpelosta ja elämänpalosta. Ikävästä, erosta ja rakkaiden menettämisestä. Uudesta alusta ja perheen merkityksestä. Ang Leen teemat ovat valtavan suuria siihen pieneen pelastusveneeseen, jossa Pii käy kamppailua elämästä ja kuolemasta meren, tiikerin ja itsensä armoilla.

Piin elämä syleilee maailmoja ja elämää ja asettaa ihmisen ja eläimen samalle lähtöviivalle.

 

Ang Leen ohjaamista elokuvista Järki ja tunteet (1995), Jäämyrsky (1997) ja Brokeback Mountain (2005) ovat kaikki suosikkejani ja samaan seuraan kuuluu Piin elämäkin. Tätä elokuvaa voi katsella vaikka filosofian oppituntina - mutta yhtä hyvin mielettömänä seikkailuna. Pirates of the Caribbean tiikerin kanssa! Piin elämää on mahdoton selittää - se pitää vain nähdä. Kunpa vain ymmärtäisi siitä enemmän.

Ensimmäinen katselukerta 2D-versiona meni tarinan seuraamiseen ja silkkaan ihmettelyyn. Elokuvan visuaalisuus on mieletön, näyttelijät upeita, puhe hassun poksahtelevaa intianenglantia. Toinen kerta Piitä 3D:nä koukutti lopullisesti ja kiskaisi suoraan pinnan alle.

Siellä sukeltelen edelleen pohtien Pii ihmeellistä elämää ja Ang Leen ihmeellistä neroutta. And so it goes with God... // Tarja

 

Hyvää kemiaa

Mies pieksee vaimonsa rakastajan ja joutuu hullujenhuoneelle vihanhallintakoulutukseen. Kahdeksan kuukautta myöhemmin mies pääsee ulos ja ryhtyy rakentamaan elämäänsä uudestaan - työttä, vaimotta, majailemalla vanhempiensa nurkissa.

Uskomatonta kyllä, ohjaaja David O. Russell on pyöritellyt näistä aineksista mukavan romanttisen komedian.

Kepeää genreä ja kovasti tykkäsin, enkä vähiten Jennifer Lawrencen loistavien näyttelijänlahjojen, Bradley Cooperin sinisten silmien ja näiden kahden hienon keskinäisen henkilökemian takia.

Tunnen jokusen tyypin, joille vastaava vihanhallintaoppi olisi varsin hyödyllistä. Anteliaat liki neljä tähteä! // Tarja






Jennifer Lawrence ja Bradley Cooper onnistuvat näyttelijöinä ja
ponnistavat molemmat tässä leffassa entistä kirkkaampaan tähtikastiin.