Pelasta minut!

Näin elokuvan Päiväni Margueritten kanssa tasan viikko sitten, vähän ennen vappua.

Sen jälkeen olen toki nähnyt muutaman tylsähkön ja maininnan arvottoman TV-elokuvan, mutta viimeisin valkokangastarina on pysynyt mielessäni vielä tähän asti niin paljon, että uskon sen yhä olevan blogimerkinnän arvoinen.

Karismaattinen Gerard Depardieu näyttelee elokuvassa herkkää mutta vertaistensa, tai kamujensa pubissa, hieman yksinkertaisena pitämää, äitinsä takapihalla asuvaa nuhjuista Germain Chazes´ta. Germain on aito antisankari termin kaikissa ulottuvuuksissa.

Päivärutiiniensa lomassa Germain, tarinan hieman hidas päähenkilö, tapaa puistossa hurmaavan ja kertakaikkisen rakastettavan ikärouvan Margueritten (kahdella t:llä). Upea 96-vuotias näyttelijätär Gisele Casadesus muuten vie katsojan sanattomaksi tulkitessaan tarinassa 95-vuotiasta, ihmisläheistä Margueritte-rouvaa. Ottakoon Hollywood tästä opikseen, että nainen/näyttelijätär (ja joskus myös mies) paranee vanhetessaan.

Päiväni Margueritten kanssa -elokuvassa teemoja on monia. Margueritten lukemissa romaanipätkissä Germainille ranskaa taitava katsoja on etulyöntiasemassa, mutta toki soljuvaa kieltä voivat ihailla myös kieltä ymmärtämättömätkin frankofiilit.

Kannattaa katsoa elokuva ennen kuin jatkat lukemista! Karjuselta pläjäys saa 3 ynnä 1/2 pistettä, ja suosittelen tätä leppoisaksi sunnuntaileffaksi.

***


Loppuun hajanaisia ajatuksia elokuvan kysymyksistä ja ehkäpä teemoistakin.

* Sisältö elämään - Germainille se selvästikin on turvallisuus, rutiinit ja puoliksi oma (puoliksi sydämettömän äidin) kasvimaa. Margueritte elää teksteissä, Camus'n klassikoissa ja humaanissa elämänotteessaan.

* Kaipuu - Germainin äitisuhde on vähintään onneton ja tunteeton*, Margueritte kaipaa (iso)äidin asemaa ja arvostetuksi tulemista.

(*Lopulta äidin rakkaudettomuudesta voi olla monia tulkintoja; turvasihan hän pojalleen kuoltuaan maallista turvaa, mm. talon, vaikkei tunnetasolla rakkautta eläessään osoittanutkaan).

* Hyljätyksi tuleminen - Sukulaiset (ja muut läheiset) hylkäsivät sekä Germainin että Margueritten.

* Uusi perhe ja läheisyys. Sekä Germain että Margueritte lopulta löysivät onnen, pitkälti toisistaan.


Onnea ja läheisyyttä toivoo //Antti

Onnen salaisuus

Mike Leigh’n ”Vuosi elämästä” on riipaiseva kertomus yksinäisyydestä ja hiljaisesta onnesta. On joukko eri-ikäisiä ja eri syistä onnettomia ja yksinäisiä ihmisiä. Ja sitten on ikääntynyt pariskunta Gerri ja Tom, jotka hoitavat puutarhaa, kokkaavat ruokaa ja kestitsevät vieraita viettäen näennäisen tavallista mutta hiljaisen onnellista elämää.

Elokuvassa ei suuria tapahdu. Vieraat tulevat ja menevät, puutarhan satoa korjataan ja nautitaan, aika kuluu… Gerrin ja Tomin arkinen mutta onnellinen koti on kuin nuotio, jonka ympärillä muut käyvät lämmittelemässä.

Myös itse leffa on lämmin kuin uunin kylki. Pökköä pesään lisää taitava näyttelijäkaarti, etunenässä upea luonnenäyttelijä Jim Broadbent.

Tätä leffaa voi suositella niille, jotka haluavat muistuttaa mieleensä, mistä kestävä onni onkaan rakennettu. Se ei ole suurta, se on pientä. Se voi olla vaikka sateen alla termoksesta siemattu kuppi kuumaa kahvia. Neljä tähteä ja kannattaa katsoa! // Tarja