Zaida Bergrothin elokuvassa ”Hyvä poika” vietetään kesäistä viikonloppua mökillä. Äiti Leila (Elina Knihtilä) on narsistinen näyttelijä, joka pakottaa maailman kieppumaan ympärillään. Hän passauttaa itseään, dissaa sumeilematta läheisiään eikä kestä arvostelua.
Ympärillä häärii aikuisikää hipova Ilmari (Samuli Niittymäki), jota äiti vuoroin solvaa ja vuoroin silittää. Ilmarista on kasvanut äitinsä lakeija, turvamies, baarimikko ja lohduttaja. Kotikameleontti, joka taipuu kaikkeen mitä ikinä ailahteleva äiti oikkuineen vaatiikaan.
Nuorempi poika, kouluikäinen Unto (Eetu Julin) on singottu perhekeskiöstä kauimmaiselle radalle, ikään kuin ulkoistettu perheestä. Totinen pikkumies vaeltaa yksinäisenä luonnossa, tutkii ja kuvaa hyönteisiä, pelleilee ja viihdyttää kun käsketään. Äidin ja isoveljen umpitiivistä suhdetta hän tarkkailee enimmäkseen kameran kylmän linssin läpi. Poikien isä ei kuulu perheeseen, Leila puhuu hänestä ”lappilaisena lavastaja-luuserina”.
Elokuvan alussa Leila tilaa mökille tuttaviaan kylmästi kuin noutopizzan. Vieraat ovat Leilalle yhdentekeviä mutta kelpaavat ryyppyseuraksi. Juodaan, nahistellaan ja naidaan. Joukossa on kirjailija Aimo (Eero Aho), josta voisi löytyä ainesta enempäänkin kuin pelkäksi seksiseuraksi. Mutta kolea romanssi Aimon kanssa ei ehdi kehittyä kovinkaan pitkälle.
Äidin ja Ilmarin oidipaalinen suhdepeli on kerännyt ukkosta vuosikausia, ja nyt se lopulta pelataan loppuun asti traagisin seurauksin.
TeaKissa opiskeleva Samuli Niittymäki tekee hyvän roolin sulkeutuneena ja lopulta väkivaltaan räjähtävänä Ilmarina. Mutta leffan paras suoritus on kuitenkin Elina Knihtilän monsteriäiti. Lopun kohtaus, jossa Leila istuu pihalla ja katselee nukkuvaa poikaansa, on leffan vaikuttavin. Rakkaudeton äiti on sairastuttanut perheensä ja rikkonut poikansa hirviöksi. Paha äiti on kasvattanut ”hyvän pojan” ja ehkä tuhonnut tämän tulevaisuuden - ja Knihtilän kasvot kertovat, mitä Leila lopulta tajuaa tehneensä.
”Hyvä poika” on kuin ajaisi jyrkkää mäkeä ilman jarruja. Viikonloppu alkaa keveissä tunnelmissa ja mökkivieraiden toilailuille saa nauraa. Mutta kuva kuvalta meno muuttuu synkemmäksi ja vauhti hurjemmaksi. Lopulta seisotaan tyrmistyneinä verilammikon vierellä.
Tästä leffasta jäi vilu. Kylmää kyytiä eikä sovi niille, jotka hakevat valkokankaalta kevyttä nollausta työviikon päätteeksi. Tähtiä 3- // Tarja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti