Rakkaudesta sirkukseen

Sirkus on jostakin syystä aina kiehtonut minua kauheasti. Samoin junat. Voiko siis olla herkumpaa kuin sirkusmaailmasta kertova leffa, jossa kiertävä sirkusseurue kolkuttelee omalla junallaan pitkin maita ja mantuja ja mukaan on vielä leivottu toivottoman romanttinen rakkaustarinakin?

Francis Lawrencen ohjaama Vettä elefanteille -elokuva kertoo siirtolaisperheeseen syntyneestä nuoresta Jacobista, joka onnettomien sattumusten seurauksena päätyy kiertävän sirkuksen matkaan ja rakastuu itsevaltaisen sirkustirehtöörin vaimoon. Kiskoilla kehkeytyvää rail movieta kehystää Yhdysvaltojen 30-luvun suuri lama, täydellinen taustatapetti nuoren miehen kasvukertomukselle.

Nuorta seikkailijaa Jacobia esittää Robert Pattinson, joka aloitti uransa Harry Potter -leffan lapsitähtenä, kasvoi Twilight-vampyyrileffoissa maailmankuuluksi teini-idoliksi ja kurkottaa tässä elokuvassa melko vakuuttavasti aikuisten sarjaan.

Vastapelurina on Oscar-voittaja Reese Witherspoon, takuuvarma kassamagneetti ja tähti, joka, kummallista kyllä, onnistuu salakuljettamaan tähänkin rooliinsa roppakaupalla inhimillistä lämpöä.

Parhaan roolin tekee kuitenkin itävaltalaissyntyinen Christoph Waltz, joka Tarantinon Kunniattomissa paskiaisissa esitti Oscarin arvoisesti hullua SS-everstiä. Vettä elefanteille -elokuvassa hän äyskii, äkseeraa ja ruoskii sirkuksen johtajana itsevaltaisin ottein esiintyjiään ja eläimiään. Vähemmällä ei leipä lähde lama-ajan kauheassa kurimuksessa. Vaikka Waltzin esittämä sirkustirehtööri on elokuvan ”paha poika” ja tässä kolmiodraamassa auttamatta kolmas pyörä, on juuri hän se roolihenkilö, jonka vaikuttimista tahtoisi mieluusti tietää lisää.

Sama pätee tosin koko elokuvaan. Vettä elefanteille -leffa on juuri sellainen kuva, jonka toivoisi jatkuvan ja jatkuvan, joiden ihmisistä tahtoisi tietää lisää. Elokuva, jonka sisälle haluaisi jäädä asumaan.

Karu aika, julmat ihmiskohtalot, kieltolaki, boogie woogie, rosoiset (mutta nykyihmisen silmään ah niin tyylikkäät) miljööt ja vaateparret ja - sirkuksessa kun ollaan - vaaran alituinen läsnäolo maustavat Jacobin tarinaa. Monen ihmisen elämänkohtalo ratkeaa elokuvan dramaattisten juonenkäänteiden mukana.

Kaiken summana on höyhenenkevyt mutta pökerryttävän romanttinen viihdeleffa, joka tyhjentää pään turhista murheista yhtä varmasti kuin laukaus. // Tarja